Oli syyskuun loppu 2012 kun tunsin, että nyt kaikki ei ole normaalisti, jospa nyt se vauva ilmoittelisi tulostaan. Ja niinhän se testi näytti kuin näyttikin positiivista :)
Ihanaa, tämän aja pitäisi olla jokaiselle odottavalle parille ihanaa aikaa (jos ei lasketa "pienetä" pahoinvointia ja muita asiaan kuuluvia mukavuuksia ;) ). Ensimmäinen ultra oli viikoilla 12+6, ja se jo toikin pientä huolta. Keuhkojen alueella näky jotakin sinne kuulumatotonta ja saisimme lähetteen TAYS:n äitiyspolille. Polillta tuli kirje, aika vasta kuukauden päähän. Olisi selvittävä joulusta, jolloin myös kertoisimme tästä vanhemmillemme.
Rv:lla 17+2 vihdoin oli tuo aika äitiyspolin ultraan. Aikaisempi löydös näkyi siellä edelleen, saman kokoisena kuin aikaisemminkin aika pienenä. Näytti kuulemma "harmittomalta" kystalta, joltakin nesterakkulalta joka ei häiritse vauvaa eikä paina mitään elimiä. Hyvä! Koska suolistosta löytyi toinen, vielä pienempi kysta jota arvelivat rasvarakkulaksi, otettiin samalla lapsivesinäyte. Uusi aika varattiin parin viikon päähän, jotta löydökset nähdään vähän paremmin kun vauva on kasvanut ja taas hieman kehittynyt. Rv:lla 19+5 siis jälleen polille ultraan. Rakkulat ovat pysyneet pieninä, voivat kuulemma hävitäkin vielä raskauden aikana, mutta tilannetta seurataan kuitenkin kuukausittain. Myös lapsivesinäytteen tulokset oli tulleet ja kaikki kromosomit ovat normaalit. Jotain hyvääkin siis!
Aikaa on kulunut muutama kuukausi, rakkulat ovat pysyneet pieninä, ei muutoksia. Niinpä rv:lla 27+6 olevalle poli ajalle olemme menossa jälleen normaalisti. Paikkalle tulisi tällä kertaa lastenlääkärikin ja saisimme jutella hänen kanssaan mitä nuo merkitsevät kun lapsi syntyy ja mitä toimenpiteitä ja koska ne vaativat yms. Mutta kun lääkäri aloittaa ja on hetken katsellut ultrakuvaa, kaikki muuttuukin hetkessä vakavammaksi.
Hetki ennen, odotustilassa ollessamme meillä oli vielä normaali ja "huoleton" olo. Nyt lääkäri kertoo keuhkon rakkulan kasvaneen, reilun sentin kokoisesta rakkulasta on kuukaudessa tullut reilun 5cm kokoinen ja painaa ainakin sydäntä hieman sivuun. Lääkäristä huomasi että on hieman epävarma ja onneksi kutsui toisenkin lääkärin katsomaan ja tekemään oman arvion mahdollisesta diagnoosista, jottei meille jää kovin epävarmaa oloa käynnistä. Toinen lääkäri oli yksi minut jo aiemmin ultranneista lääkäreistä. Kysta tosiaan oli laajentunut ja yltäisi nyt pallean alueelle, tai sitten siellä olisi toinen jotka olisivat mahdollisesti yhteydessä toisiinsa.
Diagnoosiepäilyksi tulee oikeanpuoleinen palleahernia. Oikein mitään ei jää mieleen, en odottanut tällaista käyntiä, no kukapa odottaisi. Tuo epäily ja hieno nimitys ei meille sinänsä kerro mitään, mutta kuulemma tilanne on nyt huomattavasti vakavampi kuin mitä se oli ennen tätä käyntiä. Keuhkoissa luultavasti on reikä ja syntyessään ne eivät toimi tai sitten ainakin vajaasti ja sydämen painuessa sivumpaan voi aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa :( Koska lääkärit eivät kuitenkaan varmaksi ultralla kaikkea nähneet, saamme lähetteen magneettikuvaukseen. Ennen lähtöämme äitiyspolin lääkäri vielä kyselee ja kertoo tilannetta. En paljon pysty itkun seasta vastaamaan enkä rekisteröi kaikkea mitä on kerrottu. Lopuksi lääkäri kysyy meiltä: "Onko teillä jotain kysyttävää?" Ei, meillä ei ole kysyttävää koska kaikki tuli niin yllätyksenä.
Itse olen muutamana yönä valvonut hetkiä ja käynyt mielessäni kaikkea keskoselämästä, leikkauksista ja kuolemasta. Jos vauva menehtyykin, mitenkä se kerrotaan odottavalle isosiskolle. Kuinka siitä toipuisi. Pelkään nyt eniten jos tuo painaa sydäntä ja tuleekin päivä jona alan miettiä koska viimeksi tunsin liikkeitä. Jos en enää tunnekaan niitä, ja kaikki on myöhäistä kun tajuan tilanteen. Jos sitten joudun synnyttämään kuolleen lapsen. Ajatukset heittelehtii ja on kovin ristiriitaiset tuntemukset, toisaalta toivoisin että vauva otettaisiin pois ja sitä päästäisiin operoimaan, toisaalta sitten tietenkin toivoisin että saa vielä kasvaa ja kehittyä kohdussa jotta selviäminen olisi varmempaa. Yöllisiä ajatuksia ei myöskään helpota puhelin jolla pääsee nettiin ja tuo ystävämme google... Meninpä ekana yönä googlettamaan tuon palleahermian, eikä ehkä olis pitänyt.
Mulle soitetaan äitiyspolilta muutaman päivän päästä ja kerrotaan uudet ajat. Magneettikuvaus on vasta kuukauden kuluttua, joten saamme sitä ennen äitiyspolille ajan. Polille menemme rv:lla 30+4 sekavin ajatuksin, tai oikeastaan ei ajatuksia ollenkaan. Lääkäri ultraa ja kertoo jopa näitä nimityksiä ihan suomeksikin (ei siis pelkillä hienoilla lääkärinimillä, joista ei itsellä ole hajuakaan). Tämä lääkäri näkee myös kasvaneen kystan, mutta vaikuttaisi hänen mielestään ehkä suolen mutkalta. En enää tiedä mitä se meinaisi tai mitä siitä pitäisi ajatella. Sydäntä se kuitenkin edelleen painaa. Syke on onneksi normaali ja liikkuva kaverihan tuolla on, sen olen kyllä huomannut itsekin. Onneksi lääkäri kertoi, että saattaa olla ettei liikeitä aina erota enää niin hyvin, koska lapsivettä on runsaasti. Mutta koitan kuitenkin seurailla liikkeitä. Kertoi myös lapsiveden vähentämisestä, olisi sen varmasti tehnytkin mutta en ollut varma. Kaksi viikkoa kuvaan ja jälleen ultraan, joten ottakoon siellä sitten.
Huomenna se sitten on, magneettikuvauksen aika ja toivottavasti selviää mikä pikkuisella on. En osaa ajatella mitään, toivottavasti ajatukset eivät hiivi myöskään yöllä. On tässä ainakin huomannut kuinka ihminen tosiaan pystyy elämään päivän tai ainakin pari viikkoa kerrallaan. Ja kun kaikki sanoo "koittakaa nyt olla ajattelematta sitä, vaikka se varmasti onkin vaikeaa", ei, se ei olekaan vaikeaa. Jännä kuinka kuukausi on mennyt alku ajatusten jälkeen lähinnä normaalisti ilman sen suurempia ajatuksia. En ole edes itkenyt kun olen kertonut kavereille tilanteestamme. Onko se sitten hyvästä vai pahasta, en tiedä. Ehkä siksi nyt pystyin myös kirjoittamaankin (tätä olen miettinyt kyllä jo hetken) Ajatuksena ehkä myös jos joku joka on, on ollut tai tulee olemaan samassa tilanteessa ja diagnoosissa löytää tämän.
